Nähtävää Haapsalussa ja Läänemaalla

Haapsalun romanttisessa pikkukaupungissa ja sen pikkukylissä sinua tervehtivät vieraanvaraiset ihmiset, jotka yllättävät sinut vilpittömyydellään ja kiinnostuksellaan historiaa ja kulttuuria kohtaan. Täällä vierailleita muistetaan yhä uudelleen ja uudelleen suurella kunnioituksella.

Haapsalun Maria-Magdaleenan kirkko

Viron apostolinen ortodoksinen Haapsalun Maria-Magdaleenan kirkko sijaitsee Haapsalun Promenadilla. Myös Venäjän tsaari Nikolai I:n perhe oli paikalla vuonna 1852 rakennetun pyhäkön avajaisissa. Nykyisessä muodossaan kirkko on entisöity ja avattu ortodoksisena pyhäkkönä vuodesta 2001 lähtien. Kirkko on avoinna sunnuntaisin klo 9-12, muina aikoina olisi hyvä ilmoittaa toiveesta etukäteen. Kirkon ikkunoissa on lasimaalaustaiteilijan Dolores Hoffmannin suunnittelemat lasimaalaukset. Taiteilija Ilon Wikland asui vuosina 1938-1944 isoäitinsä ja isoisänsä kanssa pappilassa osoitteessa Linda 2.

Österbyn aallonmurtaja ja ruiskuvaja

Palokunnan ruiskuvaja on rakennettu 1930-luvulla ja entistetty vuonna 1998. Aikoinaan tässä rakennuksessa vietettiin vilkasta seuraelämää. Noin 265-metrisen graniittisen aallonmurtajan rakensivat paikalliset maanviljelijät viime vuosisadan alussa. Hyvä tietää: Österbyn ja Haapsalun välillä oli säännöllinen veneyhteys vuoteen 1994 asti.

Haapsalun tuomiokirkko

Ensimmäisen kerran vuonna 1279 mainittu Haapsalun tuomiokirkko on yksi suurimpia yksilaivaisia kirkkoja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kyseessä oli Saare-Läänen hiippakunnan pääkirkko. Kastekappelin ikkunalla saattaa elokuussa täyden kuun aikaan tavata ikuisen rakastajan – Valkoisen Daamin.

Hyvän akustiikkansa ansoista kirkko on mainio konserttipaikka.

Kirkossa toimii Viron evankelis-luterilaisen Haapsalun Pyhän Johanneksen seurakunta. Jumalanpalvelukset ovat vierailijoille ilmaisia ja sisäänpääsy tapahtuu kirkon pääovesta. Muina aikoina kirkkoon pääsee Haapsalun linnan museon kautta, museolipulla.

Uuemõisan kartano

Haapsalun keskustasta parin kilometrin päässä sijaitsevasta Uuemõisan kartanosta on ensimmäinen maininta vuodelta 1539, jolloin se oli piispankartano. 1600-luvulla de la Gardien suvulle kuuluneen kartanon viimeinen omistaja ennen luovutusta oli ruhtinatar Jevgenija Shahhovskaja. Kartanon myöhäisklassistinen kaksikerroksinen päärakennus valmistui vuonna 1833. Rakennus rakennettiin 1920-luvulla uudelleen Karl Burmanin piirustusten mukaisesti. Siihen rakennettiin lisäksi mm. pitkät yksikerroksiset siipirakennukset. Siten muodostui erityisen pitkä rakennus.

Rakennuksessa sijaitsee nykyään Uuemõisan lastentarha ja alakoulu. Kartanon valkoinen sali on hyvä konserttipaikka.

Rootsiturg

Rootsiturgin luota (Ruotsalaistorilta) alkaa Haapsalun pääkatu Karja (Karjankatu), jonka nimi on peräisin ajalta, jolloin tietä pitkin vietiin kaupunkilaisten eläimiä laitumelle. Rootsiturg oli vielä 1900-luvun alussa tyhjä kenttä, jolla käytiin kalakauppaa. Useat alueen tontit olivat vironruotsalaisten sukujen omistuksessa. 1930-luvulla kentälle tehtiin pieni viheralue, jossa oli julkinen kaivo. Kaivon koristeeksi tilattiin kuvanveistäjä Juhan Raudseppiltä veistos “Poika ja kala” (valmistui 1936).

Hyvä tietää: Suihkukaivon vierellä on nykyäänkin mukava ja romanttinen istuskelupaikka. Kesäisten festivaalien, Augustibluesin ja Valkoisen Daamin päivien aikaan Rootsiturgin kentälle pystytetään ulkoilmaesiintymislava.

 

Osmussaaren majakka

Osmussaaren luonto ja asutushistoria ovat mielenkiintoisia. Saarta asuttivat vuosisatojen ajan rantaruotsalaiset, toisen maailmansodan jälkeen Osmussaar oli suljettu raja-alue, jossa oli Neuvostoliiton sotilastukikohta.
Saaren pituus on 4,8 km, leveys 1,6 km, korkein kohta 8 metriä. Osmussaaren arvellaan nousseen merestä 3000 vuotta sitten. Maastosta tekevät omaperäisen rantatörmä, breksialohkareet, laajat somerikkovallialueet ja katajikot.
Saaren luoteiskärjen rantatörmällä on raidallinen rautabetonimajakka, joka on rakennettu vuonna 1954 ja jonka huipulle voi mennä vuodesta 2019 alkaen.