Läänemaalla tapahtuu

Haapsalun romanttisessa pikkukaupungissa ja sen pikkukylissä sinua tervehtivät vieraanvaraiset ihmiset, jotka yllättävät sinut vilpittömyydellään ja kiinnostuksellaan historiaa ja kulttuuria kohtaan. Täällä vierailleita muistetaan yhä uudelleen ja uudelleen suurella kunnioituksella.

Ridalan kirkko

Taidehistoriallisesti Läänemaan merkittävin kirkko – Ridalan kirkko – on omistettu Maria Magdalenalle, jonka hahmo kirkossa on yksi Viron vanhimmista veistoshahmoista.
Ikivanhalla kirkolla ei ole korkeuksiin kohoavaa kellotornia. Kannattaa ehdottomasti tutustua keskiaikaisiin maalauksiin ja alttariin. Myös riemukaarien ryhmä ja saarnastuoli ovat huomionarvoisia. Kirkkomaan arvokkaimpia kohteita ovat 1200-luvulta peräisin olevat auringonpyörä- ja elämänpuumotiiveja sisältävät puolisuunnikkaan muotoiset hautamerkit. Hyvin vanhoja ovat myös kaksi massiivista kiviristiä lähellä kirkon pääsisäänkäyntiä. Mielenkiintoista tietää: Perimätiedon mukaan kirkkorakennuksen oli rakentanut eräs jättiläisneito itselleen asuintaloksi.

Haapsalun piispanlinna

Haapsalun piispanlinna on 1200-luvulla rakennettu arkkitehtoninen helmi, joka toimi aina 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Kyseessä on yksi Viron parhaiten säilyneistä linnoituksista, jossa asuu Viron kuuluisin kummitus, Valkoinen Daami!

Päälinnoituksessa on keskiajan historiaa käsittelevä museo, jonka läpi pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin, joka on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. Suuressa vallihaudassa on keskiajasta vaikutteita saanut lasten leikkipaikka.
Linnoituksen suurella pihalla vierailu on maksutonta, mutta päälinnoituksen museoon on pääsymaksu.

 

Haapsalun tuomiokirkko

Ensimmäisen kerran vuonna 1279 mainittu Haapsalun tuomiokirkko on yksi suurimpia yksilaivaisia kirkkoja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kyseessä oli Saare-Läänen hiippakunnan pääkirkko. Kastekappelin ikkunalla saattaa elokuussa täyden kuun aikaan tavata ikuisen rakastajan – Valkoisen Daamin.

Hyvän akustiikkansa ansoista kirkko on mainio konserttipaikka.

Kirkossa toimii Viron evankelis-luterilaisen Haapsalun Pyhän Johanneksen seurakunta. Jumalanpalvelukset ovat vierailijoille ilmaisia ja sisäänpääsy tapahtuu kirkon pääovesta. Muina aikoina kirkkoon pääsee Haapsalun linnan museon kautta, museolipulla.

Haapsalun kaupungingalleria

Haapsalun kaupungingallerian tavoitteena on esitellä ja virkistää sekä Haapsalun että koko Viron taide-elämää. Haapsalun kulttuurikeskuksessa sijaitsevat, vuonna 2010 peruskorjatut tilat ovat avarat ja valoisat. Ne soveltuvat maalaus-, grafiikka-, valokuva- ja keramiikkataiteen sekä muiden taiteiden näyttelyjen järjestämiseen.