Saaren kartano on valmistunut vuonna 1798 ja viimeisen kunnostuksen vuosina 1998–2001 teki Gustav von Rosen, joka oli viimeisen kartanon omistajan poika. Nyt kartano kuuluu hänen pojalleen Lothar Alexander von Rosenille. Halutessa kartanon edessä voi nauttia itselle sopivaan aikaan aamiaista auringonpaisteessa ja linnunlaulun säestyksellä.
Yöpymismahdollisuuden lisäksi Sinulle tarjotaan ruokailua. Luonnonystävät voivat tutustua lähiympäristössä oleviin lintutorneihin, kulttuurin harrastajat majapaikan vieressä sijaitsevaan Lyckholmin museoon.
Mielenkiintoista tietää: Saaren kylässä sijaitsee pienkoneille sopiva Lyckholmin lentokenttä.
Endlan hostelli ja loma-asunnot sijaitsevat Haapsalun keskustassa – meren ja vanhankaupungin välittömässä läheisyydessä, muutaman minuutin kävelymatkan etäisyydellä keskustasta.
Hostelli Endlassa on yhden, kahden, kolmen ja neljän hengen huoneita. Käytössäsi on myös yhteiskeittiö ja lepohuone, suihkutilat sekä WC sijaitsevat käytävässä.
Loma-asunnoissa on yksityinen sisäänpääsy, kahdella erillisellä vuoteella varustetut huoneet. Huoneisiin saa myös lisävuoteen. Suurimmassa osassa huoneita on pieni minikeittiö ja tarvittavat tarvikkeet, sohva, yksityinen suihkunurkkaus ja WC.
Auton voit pysäköidä turvallisesti pihalle.
Haeskan kylässä Matsalun lahden pohjoisrannalla sijaitseva Tuulingun majatalo on kunnostettu tilan entiseen sivurakennukseen. Majatalon rakennuksessa on käytetty luonnonmateriaaleja, jotka muuttuvat ajan kanssa arvokkaammiksi.
Tuulingu on erittäin arvostettu majoituspaikka luonnonystäville. Matsalun kansallispuiston luontoalueen rajalla sijaitsevaan majataloon kuuluu Haeskan lintutorni.
Tuulingun majatalon lähiympäristön tarkkailuissa on rekisteröity useita lintulajeja.
Rumpon Mäen tila sijaitsee Rumpon kylässä Vormsin saarella. Kauniin Hullon lahden rannalla sijaitseva tila tarjoaa sinulle hiljaisuutta ja rauhaa. Tila sopii perheloman viettoon, seminaarien ja leirien järjestämiseen, lintujen tarkkailuun sekä lomanviettoon kaikille luonnosta ja kulttuurista kiinnostuneille ihmisille. Majoitus tapahtuu kolmessa ruokokattoisessa talossa. Lähistöllä on telttailualue. Kysy myös ruokailupalveluja, seminaaritilan vuokrausta, retkiä, opaspalveluja, vene- ja pyörävuokrausta ja purjeveneajeluja.
Tule tutustumaan Läänemaan luontoon ja hiljaisuuteen viihtyisällä maatilallamme, joka sijaitsee vain 60 km päässä Tallinnasta ja 37 km päässä Haapsalusta.
Olemme kuin pieni ”keidas” metsän keskellä. Tarjoamme majoitusta päärakennuksessa ja vuokraamme kahta loma-asuntoa, saunamökkiä, jossa on takkahuone, sekä leirintäaluemökkiä. Tila sopii erityisesti perhelomailuun ja pienempien kokoontumisten järjestämiseen.
Alueella on lampi, jossa on rapuja ja kaloja. Vapaa-aikaa varten meillä on useita leikkipaikkoja ja erilaisia grillipaikkoja. Tarjoamme myös ateriapalveluja etukäteen sovittaessa.
Vieraile meillä maaseudulla ja unohda kaikki huolesi!
Tasapainoa kylpyläelämän ja luontonäkymien välillä Haapsalussa!
Tiny Marienholmin lasiseinäiset minihuvilat sijaitsevat Marienholmin niemellä Haapsalussa. Kylpyläkaupungin idylliset kahvilat ja kulttuuritapahtumat ovat vain lyhyen kävelymatkan tai BOLT-skootterin kyydin päässä. Minihuvilassa on boutique-hotellin tunnelma, jossa on tyylikäs sisustus ja joka neliömetriltä henkeäsalpaavia näkymiä merelle ja luodoille. Jokaisessa mökissä on oma kylpyhuone, hyvin varusteltu keittiö ja merelle avautuva terassi.
Minihuviloita on yhteensä seitsemän, joista kahdessa on oma sauna merinäköalalla.
Rauhallinen vierasasunto upean ympäristön keskellä Haapsalun vanhassa kaupungissa, aivan linnanraunioiden vierellä. Pienen kävelymatkan päässä useita on ruokailupaikkoja, Piispanlinna ja merenrantapromenadi.
Kaksihuoneinen vierasasunto on remontoitu ja siinä on kaikki mukavuudet. Keittiönurkkauksessa on ruoanlaittomahdollisuus ja tässä huoneessa on myös suuri parveke.
Männin lomatalo sijaitsee kävelymatkan päässä Haapsalun keskustasta. Kauniin puutarhan ympäröimä talo sijaitsee rauhallisella sivukadulla ja sopii hyvin perheloman viettoon. Talossa on majoitustilojen lisäksi avara oleskelutila, keittiönurkkaus sekä parveke, jossa on mukava kesäisin nauttia aamukahvia. Uimaranta ja Paralepan puistometsä sijaitsevat vain kahden kilometrin etäisyydellä.
Haapsalun kauniissa Grand Holm Marinan vierasvenesatamassa on neljä uniikkia meressä kelluvaa lomataloa. Tyylikkäät ja valoisat, 30 neliömetrin kokoiset talot ovat täysin kalustettuja ja varustettu kaikin tarpeellisin mukavuuksin. Avarassa olohuoneessa on runsaasti tilaa rentoutumiselle ja ajan viettämiselle ystävien seurassa. Terassilta voi ihailla Haapsalun lahdenpoukaman ja huvivenesataman maalauksellisia näkymiä, ja viihtyisässä makuuhuoneessa on hyvä nukahtaa meren kohinan saattelemana.
Tule ja koe syvä uni aaltojen keinuttamana – se on ainutlaatuinen tunne ja kokemus.
Puskun matkailutila on ihanteellinen paikka kaikille, jotka pitävät merestä. Täältä alkavat meriretket Väinameren luodoille ja pikkusaarille. Iltaisin miellyttävän elämyksen tarjoaa merellä kelluva sauna. Entinen Lääne Kalur -nimisen kalastajakolhoosin lomakoti on kokonaan uusittu ja tarjoaa mahdollisuuksia seminaarien, kokoontumisten, häiden ja syntymäpäiväkutsujen järjestämiseen.
Sijaitsemme Haapsalun lähellä Soolun kylässä, jossa tarjoamme hyviä makuelämyksiä ja romanttista majoitusta lasikupoleissa. Läänemaan peltojen ja metsien välissä sijaitsee kiviaitojen ympäröimä Peetrin tila. Lasikupolin majoituspaketti sopii minimalistiselle vaeltajalle, joka ei kaipaa täydelliseen onneen muuta kuin auringonpaistetta ja niityn. Majoituksen hintaan sisältyvät peseytymismahdollisuus, WC, vuodevaatteet ja pyyhkeet.
Lasikupoli on ihanteellinen paikka rentoutua ja löytää mielenrauhaa. Varaa majoitus meiltä ja nauti häiritsemättömästä lomasta kauniilla Läänemaalla!
Läänemaalla Noarootsin kunnassa sijaitseva Spithamin kylä on vanha rantaruotsalaisten asuinpaikka, jota ympäröivissä metsissä on paljon marjoja ja sieniä, meressä kalaa ja ympäristön raikkaassa ilmassa paljon lintuja.
Nämä kaksi huolella ja rakkaudella rakennettua hirsimökkiä on asetettu juuri tänne Läänemaan täydelliseen villiin luontoon, jotta lomasi olisi täydellinen. Spithamin lomamökit on sisustettu juuri niihin suunnitelluin ja ainutlaatuisena käsityönä valmistetuin kalustein.
Tule kuuntelemaan hiljaisuutta!