Haapsalun piispanlinna on 1200-luvulla perustettu arkkitehtoninen helmi, joka toimi aina 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten asuntona. Päälinnoituksessa sijaitsevassa museossa on oleellisella sijalla linnoituksen itsensä historia. Esitellään linnoituksen rakennustarinaa, Haapsalun kaupungin syntyä sekä Saare-Läänen hiippakunnan hallitsijoiden ja alueen asukkaiden elämää. Jotta vierailijat ymmärtäisivät tuota aikaa paremmin, he voivat tietenkin kokeilla itse erilaisia mekanismeja. Muureilla kulkevat käytävät kutsuvat vierailijan katselemaan linnoitusta ja maalauksellista Haapsalua aivan uudelta, kaupungin korkeimmalta tasolta.

Vaga Mama on aasialainen ravintola Haapsalussa, jossa tarjotaan kiinalaista, thaimaalaista ja nepalilaista ruokaa. Maukkaat ja mausteiset elämykset valmistuvat nepalilaisten kokkien käsissä. Päivittäin avatusta ravintolasta voi ostaa ruokaa mukaan tai tilata puhelimitse kotiin.

Ruokalistalla on sekä perinteisiä aasialaisia keittoja, nuudeleita, erilaisia kastikkeita että mereneläviä. Kokeile ehdottomasti myös sammakonkoipia – niitä eivät kaikki ravintolat tarjoa!

Paras aika tarkkailla lintuja on keväällä ja syksyllä, mutta Viron luonto tarjoaa lintutarkkailijalle jotain mielenkiintoista ympärivuotisesti. Tule katsomaan todellista luonnon esitystä, kun Viron yli lentää tuhansia arktisia vesilintuja. Tarkkailualue on syysmuuton mekka Länsi-Viro, Euroopan lintutarkkailijoiden suosikkipaikka Matsalun kansallispuisto, mutta myös Haapsalu, Pürksi, Põõsaspea tai Nõva. Mahdollista nähdä metsälintuja kuten tikkoja, teeriä, metsoja tai pöllöjä. Hintaan kuuluu oppaan palvelut ja kuljetus. Tarjoamme sekä viikon että päivän lintutarkkailuja.

Lintutarkkailijoille tarjoamme sopimalla myös tarkkailulaitteita.

Tsaarinaikainen Ristin vesitorni kuuluu Ristin rautatieasemarakennukseen. Rautatieasema perustetiin rautatien kanssa vuonna 1904, asemarakennus valmistui vuotta myöhemmin ja vesitorni rakennettiin ilmeisesti samoihin aikoihin.

Vesitornin tarkoituksena oli höyryvetureiden varustaminen vedellä. Tornin yläosassa oli vesisäiliö, alaosassa vedenlämmitin eli kattila, jolla tornia lämmitettiin veden jäätymisen estämiseksi säiliössä.

Historiallisia kierreportaita pitkin voi mennä vesisäiliölle. Ensimmäisessä kerroksessa voi tutustua aikakauden työvälineisiin ja näyttelyyn, joka kuvaa työtä vesitornissa.

Haeskan keramiikka on keramiikkapaja Matsalun lahden pohjoisrannalla, jossa asuu ja työskentelee keraamikko Margit Mald.
Yleensä Margitin työt ovat käytännön esineitä arkielämästä, jotka on poltettu korkeassa 1260 asteen lämmössä. Taiteilijan periaatteena on luoda yksinkertaisia teoksia, jotka alkavat elää yhdessä ruoan kanssa luoden positiivisia tunteita. Löytyy myös ainutlaatuista keramiikkaa, joka antaa mahdollisuuden leikitellä materiaalilla, muodolla ja tekniikalla.

 

Ratkaisultaan avoin, kunnostettu ja kaikilla mukavuuksilla varustettu Rose Apartment sijaitsee Haapsalun vanhassa kaupungissa aivan pääkadun varrella.
Keittonurkkauksella varustetussa asunnossa voit valmistaa ruokaa ja siellä on suuri parveke, jossa voi nauttia näkymästä linnan muurille, kirkolle ja juoda aamukahvia. Pihalla yksityinen pysäköinti. Asuntoon mahtuu mukavasti 4-5 henkeä.
Lyhyen kävelymatkan etäisyydellä on useita ruokapaikkoja, kauppa, piispanlinna ja rantakatu.

Haapsalun keskustassa sijaitsee viihtyisä Retan loma-asunto Suurepere Apartement.
Loma-asunnossa on iso avoin olohuone/keittiö ja kaksi erillistä makuuhuonetta.
Keittiö on täysin varustettu.
Sisäpihalla on löylysauna sekä tilava terassi pöytineen ja tuoleineen.
Grillausmahdollisuus ja auton pysäköinti ovat ilmaisia.
Haapsalun vanhakaupunki on muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Paliveren matkailu- ja kuntourheilukeskusta ympäröivään maastoon on 3 km alueelle sijoitettu 20 suunnistus- ja mobiilisuunnistusradan tarkistuspistettä.
Suunnistus sopii kaikille, jotka pitävät luonnossa liikkumisesta kartan avulla ja taitojensa testaamisesta. Mäkinen maasto ja tiheät radat tekevät kompassin ja kartan kanssa maastossa liikkumisen jännittäväksi. Mennäkö suoraan vai mutkan kautta, kävellen vai pyörällä? Yksin vai seurassa?
Hinta itsenäisesti suunnistettaessa sisältää suunnistuskartan, kompassin ja ohjeet. MOBO:sta eli mobiilisuunnistuksesta voi lukea lisää tästä.

Paliveressä Pikajalamäellä sijaitsevassa vuonna 2021 uudistetussa frisbeegolfpuistossa on 30 eripituista rataa. Radat on jaettu eri pituuksien lisäksi myös vaikeusasteiden mukaan:
* keltainen rata – helppo 9 korin rata, joka sopii aloittelijoille.
* sininen rata – 18 korin rata, joka sopii harrastelijoille.
* punainen rata – 18 korin rata, joka sopii kokeneille pelaajille.

Keskuksessa on maksullinen kiekkovuokraamo ja mahdollisuus tilata myös maksullinen opastus, puistossa voidaan myös järjestää kisoja seurueellesi. Varustevuokraus ja opastus tapahtuvat ennakkotilauksesta.

 

Lintutorni sopii niin luonnonystävälle, perhelomaan, romanttiseen illanviettoon, ideatalkoisiin tai muihin tilaisuuksiin pienemmälle porukalle.

Tornin ensimmäisessä kerroksessa on WC, sauna, suihkutila, saunan vilvoitteluhuone minikeittiöllä. Ensimmäiseen kerrokseen mahtuu jopa 6 henkilöä.

Tornin toisessa kerroksessa on mahdollista tarkkailla lintuja tai muuten vain viettää mukavaa aikaa ja nauttia kauniista luonto- ja merinäkymästä. Siellä voi myös yksinkertaisesti makailla omassa rauhassa, tilaa riittää jopa 3 hengelle.
Luonnollisesti voivat vieraamme jäädä torniin kauemmaksikin aikaa.

Tiigi Villa sijaitsee pienen kävelymatkan etäisyydellä Haapsalun keskustasta rauhallisella alueella. Tiigi Villa sopii lomailuun perheille tai pienemmille kaveriporukoille. Lomailijoiden käytössä on kaksi makuuhuonetta käsittävä 120 m2 kokoinen talo sekä terassi ja hoidettu piha. Vieraille on aurinkotuoleja, talolla on mukava nauttia auringosta ja viettää ilta viihtyisässä grillinurkkauksessa ja saunassa.
Lomatalon keittiössä on kaikki tarvittava ruoanlaittoon.

Uuemõisan kartanon puisto on suojelukohdepuisto Uuemõisan taajamassa, Haapsalussa.
Erittäin suuri, kaksiosainen ja vapaamuotoinen puisto vaihtuu puistometsäksi. Kartanon päärakennuksen eteen jää yhdeltä puolelta puilla ja toiselta nurmikkoalueella ympäröity ja maantielle kulkeva tie.
Toisen puisto-osan muodostaa oletettavasti 1700–1800 -lukujen vaihteessa perustettu tiheä vapaamuotoinen puualue oletettavan vanhan päärakennuksen puolella, jossa rakennukselle avautuu kapea lampijärjestelmään ulottuva kenttä.
Kartanon puisto on kunnostettu vuodelta 1936 olevan kartan mukaan.