Suojelualueen tavoitteena on suojella Vormsin harvinaisia maisemia, perintöä, kulttuuria ja kasveja. Vormsin rannikon kaksi kansainvälisesti merkittävää lintualuetta Hullon ja Svibyn lahdet sekä Harin kurkku rantaniittyineen ja luotoineen on nimetty Englannin kuninkaallisen lintujensuojelujärjestön tutkimusalueeksi.
Mielenkiintoiset paikat:
Hullon lahti on lintujen pesintä- ja levähdyspaikka, jossa näkyy keväisin tuhansia lapasotkia, alleja, sorsia, valkoposkihanhia sekä kahlaajia. Rumpon niemi on Virossa ainutlaatuisten ja harvinaisten tundralle tyypillisten jäkälien kasvualue. Tutustu myös Rälbyn rämeeseen, Dibyn niemeen, Saxbyn rantaan ja Prästviigin järveen.

Haapsalun Tagalaht on suurimman osan vuodesta jännittävä lintujen tarkkailupaikka. Sinun ei tarvitse lähteä kaupungin ulkopuolelle, vaan voit käydä Promenaad-kävelykadulla sijaitsevassa 15 metriä korkeassa lintutornissa. Sieltä saat täydellisen kuvan lintujen elämästä Haapsalun ja Noarootsin välillä. Jäidenlähdön aikaan huhti-toukokuussa lahti on täynnä joutsenia ja eri sorsalajeja, syksyisin syys- ja lokakuussa on mielenkiintoista seurata hanhien ja kurkien lähtöä.

Lääne-Nigulan kirkko näkyy maantielle Taeblan taajaman läpi ajettaessa. Rakennus entisöitiin vuonna 1816. Torni on peräisin vuodelta 1882. Kirkon torni on 52,2 metriä korkea, ja tornin katto muodostaa siitä 26,7 metriä.
Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa, jonka vanhat ristit ja hautalaatat ovat mielenkiintoisia. Kirkon nykyinen sisutus on peräisin 1800-luvulta. Empiretyylisen alttariseinän valmisti mestari Sigismund Pietarista.
Mielenkiintoista tietää:
Alttaritaulut Pyhä ehtoollinen ja Ylösnousemus ovat Leonardo da Vincin samannimisten maalausten kopioita.

Viro tunnetuimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvan Epp Maria Kokamägin aloja ovat öljymaalaus, akvarelli, kirjojen kuvitus sekä teatteri- ja elokuvalavasteiden suunnittelu. Ensimmäisen tasavallan aikana kahvilaksi rakennetussa talossa on nykyään kaksikerroksinen taidegalleria, jossa näyttelyt vaihtelevat vuodenajoittain.
Epp Marian maalausten lisäksi näytteillä on Jaak Arron maalauksia ja huonekaluja, Liisu Arron keramiikkaa ja Imbi Lindin maalauksia.

Paliveren matkailu- ja kuntourheilukeskusta ympäröivään maastoon on 3 km alueelle sijoitettu 20 suunnistus- ja mobiilisuunnistusradan tarkistuspistettä.
Suunnistus sopii kaikille, jotka pitävät luonnossa liikkumisesta kartan avulla ja taitojensa testaamisesta. Mäkinen maasto ja tiheät radat tekevät kompassin ja kartan kanssa maastossa liikkumisen jännittäväksi. Mennäkö suoraan vai mutkan kautta, kävellen vai pyörällä? Yksin vai seurassa?
Hinta itsenäisesti suunnistettaessa sisältää suunnistuskartan, kompassin ja ohjeet. MOBO:sta eli mobiilisuunnistuksesta voi lukea lisää tästä.

Nõvan virkistys- ja luonnonsuojelualue Länsi-Viron alangolla on perustettu rantamaisemien ja kasviston suojelemiseksi. Se koostuu suurista suoalueista, metsäalueista ja hiekkarannoista. Perakülan ympäristön järviä ympäröivät 5 m korkuiset rantadyynit. Järvissä kasvaa valkoisia lumpeita ja taarnaa. Rannikkoalue kiehtoo surffareita ja rantaelämästä nauttijoita. Metsissä ja soilla on paljon marjoja ja sieniä. Virkistysalueella on infopisteitä, nuotio- ja leirintäalueita.

Nõvan virkistysalueella sijaitsee Nõvan vierailukeskus, josta saa tietoja ympäristön nähtävyyksistä ja neuvoja vaellusreittien koostamisesta.

Vormsin saaren keskiosassa sijaitseva Prästviken järvi on entinen merilaguuni, joka kasvaa nyt suurelta osin ruokoa, mutta on säilyttänyt tärkeytensä rannikkomeren kalojen kutu- ja syönnösalueena. Järven linnusto on runsas ja monipuolinen – hiljaisina kevätiltoina siellä voi kuulla kaulushaikaran.
Järven pohjoisosan runsaista lähteistä suurin on Suurallikas. 1,7 km pituinen vaellusreitti vie Prästviken järvelle ja pohjoisrannalla olevalle näkötornille. Metsän reunassa on muodoltaan ainutlaatuinen lähde Lubjakünka eli Raviallikas. Sen ympärille on syntynyt runsaasti kalkkia sisältäviä lähteellisiä niittyjä, joilla kasvaa erilaisia kämmekkäkasveja.

Dietrichin kahvilalla on vaikuttava historia, mutta uuden Hapsal Dietrich -kahvilan ovat luoneet kaksi perhettä, joiden intohimo ja harrastus on ruoanlaitto, ruoasta nauttiminen, rakkaus pieniä kahviloita ja kunnioitus Haapsalun historiaa, vanhaa arkkitehtuuria ja Viron-aikaisia huonekaluja kohtaan. Löydät myös kahvilasta runsaasti Viron-aikaisia sisustuselementtejä ja olemme yrittäneet sisustaa kahvilan niin kuin se oli 100 vuotta sitten.
Lue lisää kotisivuiltamme http://www.dietrich.ee/en/

Tervetuloa!

Tervetuloa yksityiseen ja ylelliseen Villa Dirhamiin.

Sijaitsemme Manner-Viron luoteisimmassa kärjessä, Dirhamin satamasta 1,2 km etäisyydellä. Tallinnasta villaan on alle 1,5 tunnin ajomatka.

Villa sijaitsee aivan meren rannalla mäntymetsässä. Rannassa on hyvät uinti- ja auringonottomahdollisuudet. Ranta on tyhjä, mikä riemastuttaa yksityisyyttä etsivää lomailijaa. Lähimmät naapurit jäävät villasta 1,2 km etäisyydelle.

Noin 1 km etäisyydellä on Põõsaspean niemen lintutorni. Se on Viron tunnetuin lintujen bongauspaikka, jonka kautta kulkee eniten muuttolintuja.

Tämän luontoretken kohteena on kolme ikonista nisäkäslajia – ilves, ruskeakarhu ja susi. Eniten kiinnitämme huomiota ilvekseen, joilla on näistä kaikista salaisimmat elintavat. Virossa arvellaan olevan noin 500 ilvestä ja niiden etsiminen tapahtuu pääasiassa Alutagusessa ja Lahemaan kansallispuistossa.

Virossa on myös vahva, noin 1000 yksilöstä koostuva karhupopulaatio. Niiden toiminnan jälkiä seuraamme karhukojusta. Lisäksi toivomme kuulevamme pimeinä syysöinä susien ulvontaa.

Eläinten etsimisen lomassa jää varmasti aikaa myös katsella lintuja. Kierrokseen kuuluu myös majoitus ja ruokailu.

Paras aika kierroksen tilaukseen on lokakuun kolme ensimmäistä viikkoa, mutta jos olet kiinnostunut, voit ottaa meihin yhteyttä ympärivuotisesti!

Järjestämme myös aikataulutettuja eläinbongausretkiä, joihin voi liittyä yksin tai ystävän kanssa, katso tarkemmat tiedot kotisivuiltamme.

Rannarootsi keskus tarjoaa vieraille turvallisen, viihtyisän ja monipuolisen ostos- ja vapaa-ajanviettoympäristön – ostoselämyksiä varmistavan tavaravalikoiman ja mukavan tapaamispaikan. 
Keskuksen visiona on olla suosituin ostos- ja vapaa-ajanviettokeskus länsimaalaisten keskuudessa.

Osmussaaren luonto ja asutushistoria ovat mielenkiintoisia. Saarta asuttivat vuosisatojen ajan rantaruotsalaiset, toisen maailmansodan jälkeen Osmussaar oli suljettu raja-alue, jossa oli Neuvostoliiton sotilastukikohta.
Saaren pituus on 4,8 km, leveys 1,6 km, korkein kohta 8 metriä. Osmussaaren arvellaan nousseen merestä 3000 vuotta sitten. Maastosta tekevät omaperäisen rantatörmä, breksialohkareet, laajat somerikkovallialueet ja katajikot.
Saaren luoteiskärjen rantatörmällä on raidallinen rautabetonimajakka, joka on rakennettu vuonna 1954 ja jonka huipulle voi mennä vuodesta 2019 alkaen.