Rootsiturgin luota (Ruotsalaistorilta) alkaa Haapsalun pääkatu Karja (Karjankatu), jonka nimi on peräisin ajalta, jolloin tietä pitkin vietiin kaupunkilaisten eläimiä laitumelle. Rootsiturg oli vielä 1900-luvun alussa tyhjä kenttä, jolla käytiin kalakauppaa. Useat alueen tontit olivat vironruotsalaisten sukujen omistuksessa. 1930-luvulla kentälle tehtiin pieni viheralue, jossa oli julkinen kaivo. Kaivon koristeeksi tilattiin kuvanveistäjä Juhan Raudseppiltä veistos “Poika ja kala” (valmistui 1936).

Hyvä tietää: Suihkukaivon vierellä on nykyäänkin mukava ja romanttinen istuskelupaikka. Kesäisten festivaalien, Augustibluesin ja Valkoisen Daamin päivien aikaan Rootsiturgin kentälle pystytetään ulkoilmaesiintymislava.

 

Taidehistoriallisesti Läänemaan merkittävin kirkko – Ridalan kirkko – on omistettu Maria Magdalenalle, jonka hahmo kirkossa on yksi Viron vanhimmista veistoshahmoista.
Ikivanhalla kirkolla ei ole korkeuksiin kohoavaa kellotornia. Kannattaa ehdottomasti tutustua keskiaikaisiin maalauksiin ja alttariin. Myös riemukaarien ryhmä ja saarnastuoli ovat huomionarvoisia.
Kirkkomaan arvokkaimpia kohteita ovat 1200-luvulta peräisin olevat auringonpyörä- ja elämänpuumotiiveja sisältävät puolisuunnikkaan muotoiset hautamerkit. Hyvin vanhoja ovat myös kaksi massiivista kiviristiä lähellä kirkon pääsisäänkäyntiä.
Mielenkiintoista tietää:
Perimätiedon mukaan kirkkorakennuksen oli rakentanut eräs jättiläisneito itselleen asuintaloksi.

Kongo-hotelli sijaitsee Haapsalun vanhassa kaupungissa. Helposti saavutettavissa, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä kaupungin pääkadulta.

Hotellin sisustuksessa on käytetty luonnonmateriaaleja ja vaaleita värisävyjä. Hotellissa on kahden ja kolmen hengen huoneiden lisäksi myös sviitti omalla saunalla. Tarjoamme lapsiperheille edullisen majoituksen perhehuoneessa, josta löytyy keittiönurkkaus. Alle 10-vuotiaat lapset yöpyvät samassa huoneessa vanhempien kanssa taitettevassa lisäsängyssä ilmaiseksi. Tarvittaessa saa huoneisiin pinnasängyn

Hotellissa on lasten leikkinurkkaus.

Romanttinen Altmõisa sijaitsee 100 km etäisyydellä Tallinnasta ja Pärnusta, 18 km Haapsalusta. Lähellä on meri, Matsalun maisemat, talon yli kulkee muuttolintujen reitti.

Valoisat huoneet maalattuine seinineen ovat ainutlaatuisia. Altmõisan keittiö keskittyy paikallisen raaka-aineen arvostukseen.

Altmõisassa pidetään häitä, syntymäpäiviä ja koulutuksia. Meillä vierailevat luontoturistit, jotka haluavat kokea Läänemaan koskemattoman luonnon ilot. Talo sopii perhelomailuun, romantikoille ja myös ryhmille, jotka haluavat nauttia hiljaisuudesta. Seminaarit 60 hengelle.

Altmõisa sopii erinomaisesti yhdelle seurueelle, ja siellä voi keskittyä täysin sekä koulutuksiin että rentoutumiseen.

 

Müüriäären kahvila on yksi Haapsalun tunnetuista ruokapaikoista. Kahvilaan astuessasi aistit aivan kuin olisit tällä joskus jo ollut, tullut takaisin lapsuudenaikaan. Aistit tuoreiden leivoksien ja jauhetun kahvin tuoksua, takkasta huokuu lämpöä, sohvat ja nojatuolit aivan kutsuvat istumaan ja nauttimaan hetkestä. Seinät ovat ilmeitetty Epp-Maria Kokamäen maalauksilla ja Jaak Arron leikkauskoristeilla. 

Lapsille on laatikollinen kirjoja ja nukkeja leikkimistä varten, kesällä on lasten käytettävänä myös kahvilan piha. 
Valitseminen voi olla vaikeaa, mutta kokeile erilaisia piiraita ja voileipiä ja ehdottomasti myös Müüriäären kahvilan kakkuja.

American Beauty Summer Meet on American Beauty Car Show’n pikkuveli. Tapahtuma kokoaa yhteen amerikkalaisten autojen harrastajat ja se järjestetään 09.-11. heinäkuuta ainutlaatuisissa puitteissa – Haapsalun linnan pihapiirissä ja Kiltsin lentokentällä.

Lauantaina 09. heinäkuuta Haapsalun linnanpiha täyttyy ikonisista amerikkalaisista autoista ja kävijät pääsevät nauttimaan hyvästä musiikista. Sunnuntaina 11. heinäkuuta toiminta jatkuu amerikkalaisten autojen kulkueella Haapsalun läpi, ja päivä huipentuu Kiltsin lentokentällä järjestettävään nopeuskilpailuun.

Joka kevät Haapsalun kaupunki muuttuu muutamaksi päiväksi Viron salaperäisimmäksi elokuvakaupungiksi, kun alkaa HÕFF – Haapsalun kauhu- ja fantasiaelokuvafestivaali. Se on Baltian maiden omaperäisimpiä genre-elokuvafestivaaleja, joka tuo Viron ja lähialueiden elokuvayleisölle maailman parhaat kauhu-, fantasia- ja kulttielokuvat.

HÕFFin sydän on huolellisesti valittu laatuohjelma. Festivaalilla esitetään arvostettujen kansainvälisten genre-elokuvafestivaalien palkittuja ja huomiota herättäneitä teoksia, joista monia ei ole aiemmin esitetty Viron elokuvateattereissa ja jotka usein eivät päädy tavalliseen levitykseen. Siksi HÕFF tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää elokuvia, joita ei voi nähdä muualla Virossa.

Mutta HÕFF on paljon enemmän kuin elokuvafestivaali. Näytöksiä täydentävät tapaamiset elokuvantekijöiden kanssa, erityistapahtumat, teemalliset aktiviteetit ja festivaalitunnelma, jotka tuovat yhteen niin intohimoiset elokuvan ystävät kuin uteliaat vierailijat.

Lisää HÕFF kevään matkasuunnitelmiisi ja tutustu Haapsalun kaupunkiin aivan uudessa valossa!

Nurme bistroo avasi ovensa vuonna 2001 tarjotakseen ruokaa vieressä sijaitsevan Nurmen tehtaan työntekijöille. Asiakaskunta laajeni nopeasti ja bistro löysi kotiruokaa tarjoavana ravintolana pian paikkansa Haapsalun ravintoloiden joukossa.
Vieraankuuloisesta nimestä huolimatta tarjolla on yksinkertaisia kotoisia, mutta myös kansallisia, ruokia. Myös pikkupurtavaa, ravitsevia einesleipiä, kakkuja, piirakoita ja pullia. Ruokalistalla on päivittäin salaattia, pari erilaista keittoa ja ateriaa ja tietysti myös yksinkertaiset jälkiruoat.

Yksityisessä paikassa kauniissa mäntymetsässä sijaitsee elegantisti ranskalaisittain sisustettu maalaistalo. Talon ulkonäkö on ns. ruotsalaistyylinen ja sopii ympäristöön mukavasti.

Asiakkaat voivat yöpyä toiveensa mukaan joko ensimmäisen kerroksen parisängyssä tai toisen kerroksen pienemmän huoneen kahdessa erillisessä vuoteessa. Talossa on keittiö, jossa on tarvittavat laitteet, astiat ja muu tarpeellinen.

800 m kävelymatkan etäisyydellä on melkein valkoinen hienohiekkainen ranta, jolla on pituutta yli kilometri.

Minimivuokra-aika on viikko.

Kahvila Teelessä tarjotaan paikanpäällä leivottuja tuoreita piirakoita, pullia, leivoksia ja kakkuja. On myös mahdollista tilata kevyt aamiainen tai päivän lounas.
Kahvilan ensimmäisessä kerroksessa on tilaa noin 27 hengelle, toisessa kerroksessa on yksityisempi tila pienemmälle seurueelle (enintään 10 henkeä).

Hesburger on perheyritys, joka on saanut alkunsa Suomesta. Ravintoloiden määrän perusteella olemme suurin pikaruokaketju Suomessa ja myös Baltian maissa. Tarjoamme maukkaita hampurilaisia ja salaatteja puhtaassa ja ystävällisessä ympäristössä. Meillä on mukava tavata ystäviä tai vain nauttia kupillinen kahvia.
Toivotamme miellyttäviä hetkiä Hesburger-ravintoloissa!

Greenhome Willem Madise Villan urheilu- ja lomakeskuksessa käytössäsi on lomatalo, jossa on kolme makuuhuonetta, takkahuone, keittiö ja suuri sauna;
Willemi Trahter -krouvi suurella katetulla terassilla ja ammattilaisjuhlateltalla,
sekä kolme leirintämökkiä.
Runsaasti tilaa telttailuun.
Lisäksi ylellinen ulkoallaskompleksi, jossa veden lämmitys, LED-valaistus ja suuri aurinkoterassi, jossa on viihtyisä löylytynnyri ja lämminvesitynnyri.
Vapaa-ajanviettoa ja urheilua tukevat paikan päällä olevat urheilukentät. Tarjoamme lomailun lisäksi erilaisia luontomatkailun elämyspalveluita lumoavassa luonnossa.