Tule tutustumaan Vormsin saaren ylpeyteen – vuonna 1864 rakennettuun Saxbyn majakkaan, jonka 27 metriä korkea vilkkuva valo opastaa saaristoon. Tämä majakka ei ole vain merenkulun maamerkki, vaan historiallinen ja kulttuurinen symboli, joka seisoo ylpeänä Vormsin luoteisrannikolla.
Legendan mukaan maailmassa on vain kolme tällaista majakkaa: yksi Kihnussa, yksi Vormsissa ja kolmas jossain merenpohjassa hukassa…..
Majakan huipulta avautuu henkeäsalpaava näkymä Vormsin kalliorannoille ja lumoavaan auringonlaskuun. Se on paikka, jossa historia, legendat ja merimaisemat kohtaavat – täydellinen kohde jokaiselle seikkailijalle ja rauhaa etsivälle.
Ensimmäisen kerran vuonna 1279 mainittu Haapsalun tuomiokirkko on yksi suurimpia yksilaivaisia kirkkoja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kyseessä oli Saare-Läänen hiippakunnan pääkirkko. Kastekappelin ikkunalla saattaa elokuussa täyden kuun aikaan tavata ikuisen rakastajan – Valkoisen Daamin.
Hyvän akustiikkansa ansoista kirkko on mainio konserttipaikka.
Kirkossa toimii Viron evankelis-luterilaisen Haapsalun Pyhän Johanneksen seurakunta. Jumalanpalvelukset ovat vierailijoille ilmaisia ja sisäänpääsy tapahtuu kirkon pääovesta. Muina aikoina kirkkoon pääsee Haapsalun linnan museon kautta, museolipulla.
Haapsalun piispanlinna on 1200-luvulla rakennettu arkkitehtoninen helmi, joka toimi aina 1600-luvun loppuun asti paikallisten viranomaisten valtapaikkana. Kyseessä on yksi Viron parhaiten säilyneistä linnoituksista, jossa asuu Viron kuuluisin kummitus, Valkoinen Daami!
Päälinnoituksessa on keskiajan historiaa käsittelevä museo, jonka läpi pääsee myös eteläsiivessä sijaitsevaan katedraaliin, joka on mainittu ensimmäisen kerran jo vuonna 1279. Suuressa vallihaudassa on keskiajasta vaikutteita saanut lasten leikkipaikka.
Linnoituksen suurella pihalla vierailu on maksutonta, mutta päälinnoituksen museoon on pääsymaksu.
Venäjän tsaarin määräyksestä v. 1904 Haapsaluun rakennetulla rautatieasemalla toimiva museo esittelee Viron rautateiden ja viestintäyhteyksien historiaa.
Aseman edessä voi tarkastella vaunuja ja vetureita, mm. Viron vanhinta museoitua höyryveturia ja ainoaa säilynyttä DR1-sarjan dieselmoottorijunaa. Museolta voi tilata opastuskierroksen sisä- ja ulkonäyttelyalueille.
Rakennus koostuu neljästä osasta, mm. keisarillisesta paviljongista, matkustajasalista sekä aikanaan 216 m pituisena Euroopan pisimmästä katetusta laiturista. Nykyisin se on yksi kaupungin rakastetuimmista selfie-kuvaamispaikoista.
Ilonin ihmeidenmaa on lapsille ja perheille tarkoitettu teemakeskus, joka perustuu Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittajan Ilon Wiklandin piirroksiin.
Syyskuusta huhtikuuhun on avoinna kolmikerroksinen talo, jossa on galleria, näyttelysali, Karlssonin huone, Ilonin keittiö sekä leikkihuone, jossa järjestetään askartelua ja teemapäiviä.
Toukokuusta elokuuhun on ihmeidenmaan pihalla avoinna myös Mattiaan talo ja Käsityöpaja, jossa voi askarrella kaikkea kivaa. Pihalla voi kokeilla tarkkuusheittoa, puujaloilla kävelyä, kalastamista, esittäviä taiteita ja hiekkalaatikkoleikkejä.
Arvokkaan historian omaavassa Haapsalun kaupungin sydämessä sijaitsevasta tavaratalosta löydät monipuolisella valikoimalla kauppoja, mielenkiintoisia palveluja ja ruokapaikkoja. Haapsalun tavaratalon ensimmäisessä kerroksessa toimii Coop-ostoskeskus.
Yökerho Africa sijaitsee aivan Haapsalun kaupungin keskustassa, paikassa, jossa on eniten liikettä ja ihmisiä. Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on pubi Africa, kellarikerroksessa yökerho Africa. Africa on yksi Viron ensimmäisistä yökerhoista vuodelta 1994. Yökerhon arvokkaan sisustuksen suunnittelussa on käytetty veistäjä Tauno Kangron luomia suuria, eroottisia afrikaans-tyyppisiä ihmisveistoksia.
Mukavien huonekalujen ja mielenkiintoisen valaistusratkaisun yhteistyössä on luotu todella miellyttävä ja eloisa tunnelma. Yökerhon tasokas valaistus ja kunnollinen äänijärjestelmä luovat juhlatunnelmaa ja antavat vauhtia tanssimiseen.
Ristin rautatieasemalta vietiin Siperiaan suurin osa läänemaalaisista, lähes 3 000 ihmistä. Viljar Anskon suunnittelema muistomerkki “Rautatiekiskot muistavat…” on sijoitettu pienelle asemalaiturille, jolle johtavat sen molemmista päädyistä kiviportaat. Laiturin neljästä kulmasta kohoaa ylös neljä rautatiekiskoa, joita yhdistää ennen huippua kiskoista tehty kaksoisristi. Öisin muistomerkkiä valaisee neljä viistosti laiturin sisään asennettua valonheitintä. Kyyditettyjen muistomerkki on lähes 13 metriä korkea. Lähihistorian joukkosortojen lisäksi ratakiskoista tehty risti on myös Ristin rautatiekylän historian symboli.
Lääne-Nigulan kirkko näkyy maantielle Taeblan taajaman läpi ajettaessa. Rakennus entisöitiin vuonna 1816. Torni on peräisin vuodelta 1882. Kirkon torni on 52,2 metriä korkea, ja tornin katto muodostaa siitä 26,7 metriä.
Kirkon ympärillä on vanha hautausmaa, jonka vanhat ristit ja hautalaatat ovat mielenkiintoisia. Kirkon nykyinen sisutus on peräisin 1800-luvulta. Empiretyylisen alttariseinän valmisti mestari Sigismund Pietarista.
Mielenkiintoista tietää:
Alttaritaulut Pyhä ehtoollinen ja Ylösnousemus ovat Leonardo da Vincin samannimisten maalausten kopioita.
Viro tunnetuimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvan Epp Maria Kokamägin aloja ovat öljymaalaus, akvarelli, kirjojen kuvitus sekä teatteri- ja elokuvalavasteiden suunnittelu. Ensimmäisen tasavallan aikana kahvilaksi rakennetussa talossa on nykyään kaksikerroksinen taidegalleria, jossa näyttelyt vaihtelevat vuodenajoittain.
Epp Marian maalausten lisäksi näytteillä on Jaak Arron maalauksia ja huonekaluja, Liisu Arron keramiikkaa ja Imbi Lindin maalauksia.
Rannarootsi keskus tarjoaa vieraille turvallisen, viihtyisän ja monipuolisen ostos- ja vapaa-ajanviettoympäristön – ostoselämyksiä varmistavan tavaravalikoiman ja mukavan tapaamispaikan.
Keskuksen visiona on olla suosituin ostos- ja vapaa-ajanviettokeskus länsimaalaisten keskuudessa.
Osmussaaren luonto ja asutushistoria ovat mielenkiintoisia. Saarta asuttivat vuosisatojen ajan rantaruotsalaiset, toisen maailmansodan jälkeen Osmussaar oli suljettu raja-alue, jossa oli Neuvostoliiton sotilastukikohta.
Saaren pituus on 4,8 km, leveys 1,6 km, korkein kohta 8 metriä. Osmussaaren arvellaan nousseen merestä 3000 vuotta sitten. Maastosta tekevät omaperäisen rantatörmä, breksialohkareet, laajat somerikkovallialueet ja katajikot.
Saaren luoteiskärjen rantatörmällä on raidallinen rautabetonimajakka, joka on rakennettu vuonna 1954 ja jonka huipulle voi mennä vuodesta 2019 alkaen.