Rado on päivittäin vaihtuvan menun ravintola, jossa ruokalista kirjoitetaan taululle. Menusta löytää jotakin jokaiseen makuun, esimerkiksi klassista tartaria, kausiluonteista kantarellirisottoa tai ravintolan hittejä, esimerkiksi luuydintä.
Ravintola Rado sijaitsee maalauksellisen Haapsalun pääkadun varrella. Sisätilojen lisäksi makuelämyksistä voi nauttia suloisella sisäpihalla.
Haapsalu Rado on Tallinnan Radon pikkusisko! Saman konseptin ravintola, mutta pienempi. Haluamme tarjota yhtä laadukasta asiakaspalvelua ja ruokaa myös Viron kauneimmassa pikkukaupungissa.
Lue lisää MICHELIN-tarkastajien arviosta.
Haapsalun rantapromenadin varrella sijaitsevaa Von Gernet -kahvilaravintolaa perustaessamme meitä innoittivat meri, arkkitehtuuri ja historia. Toivomme, että jokainen vieraamme tuntisi luonamme iloa elämästä ja lomasta sekä nauttisi valmistamiamme herkkuja.
Ruokalistaa laatiessamme perehdyimme ensin arkistomateriaaleihin, oppiaksemme 1800-luvun keisarin hovin ruokailumieltymyksistä ja tuolloisen keittiön käsialasta. Tänään voimmekin todeta, että tuomme eteesi yhdistelmän parhaita klassikkoja ja raikkaita ideoita ranskalaisesta ja slaavilaisesta keittiöstä. Kaikki ruokamme ovat saaneet uuden ja modernin ilmeen.
Haapsalu on lukuisine festivaaleineen arvostettu lomakaupunki. Tule ja nauti sen ylellisyyttä!
Vaga Mama on aasialainen ravintola Haapsalussa, jossa tarjotaan kiinalaista, thaimaalaista ja nepalilaista ruokaa. Maukkaat ja mausteiset elämykset valmistuvat nepalilaisten kokkien käsissä. Päivittäin avatusta ravintolasta voi ostaa ruokaa mukaan tai tilata puhelimitse kotiin.
Ruokalistalla on sekä perinteisiä aasialaisia keittoja, nuudeleita, erilaisia kastikkeita että mereneläviä. Kokeile ehdottomasti myös sammakonkoipia – niitä eivät kaikki ravintolat tarjoa!
Talumehen krouvi on Haapsalun kauniissa vanhassa kaupungissa sijaitseva ravintola. Pääruokalistalta löydät tuoreesta ja paikallisesta raaka-aineesta valmistettuja maukkaita ruokia. Erikseen pitää ottaa huomioon ruokalistan ruokien nimet- Köki-Möki, Jäniksen huuli ja Karhun käpälä. Tarjoamme mahdollisuutta tilata juhlapöytiä ja ryhmäruokailua.
Lapsiperheet ovat odotettuja ja lasten käytössä on erillinen leikkinurkkaus. Lapsille on oma ruokalista.
Talumehen krouvi on aito virolainen krouvi sanan parhaassa tarkoituksessa, josta kuuluu mukavaa puheensorinaa ja iloista naurua.
Kogren krouvissa sinua odottaa paikka, jossa voit nauttia luonnon ja meren tuoksuista, väreistä ja äänistä. Krouvi sopii erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen, sinne mahtuu 100 henkeä.
Tule ja vietä päivä merellisessä luonnossa!
Venematka kalastusveneellä merellä ja merimatkan jälkeinen “Kalastajan lounas” kalastajaperheen Kogren krouvissa. Kuulostaa hyvältä!
Fra Mare Thalasso Spa -hotellin aulassa on 35-paikkainen aulabaari. Se on sopiva paikka mukavaan kahvitaukoon tai kevyeen ruokailuun.
Aulabaarin ruokalistalta jokainen löytää itselleen sopivan ruoan. Ruokalistalla on gluteenittomia ja laktoosittomia ruokia sekä myös vegaanisia ja kasvisruokia. Kesäisin avoinna olevassa terassikahvilassa raikas ilma ja merituuli ovat aina läsnä. Uudistamme ruokalistamme vuosittain.
Roostan lomakylän ravintolassa on 100 paikkaa. Jos käyttöön otetaan myös viihdekeskuksen puoli, meillä voi ruokailla yhtä aikaa jopa 250 ihmistä. Ravintola sopii sekä pienemmille että suuremmille seurueille. A la carte -listan ovat koostaneet kokeneet kokit ja mahdollisuuksien mukaan asiakkaat yllätetään lyhyillä erikoisruokalistoilla. Kesällä sinua odottavat baari ja kesäterassi tai voit tilata kauniin juhlapöydän haluamaasi paikkaan käyttämällä Roosta Cateringin palvelua. Jos olet menossa retkelle tai viettämään grilli-iltaa, tilaa mukaasi piknikkikori.
Roostan ravintola on avoinna ympärivuotisesti sekä lomakylän asiakkaille että kaikille muille.
Ravintola Bergfeldt sijaitsee Thalasso Spa Fra Mare hotellissa, salista avautuu näkymä merelle ja Paralepan uimarannalle päin. Huolellisesti laadittu À la carte ruokalista tarjoaa elämyksiä välimerellisestä keittiöstä, rauhallinen paikka luo viihtyisän ilmapiirin. Hyvä tietää: kokeile meidän paikan päällä puristettuja mehuja. Haapsalun Eeslaht-lahden rannalle rakennettiin vuonna 1825 tohtori Hunniuksen aloitteesta ensimmäinen pieni mutahoitola, joka sai nimekseen Bergfeldt
Olemme baari ja vapaa-ajan viettopaikka Haapsalun vanhassakaupungissa. Kesällä, lämpimällä säällä, löydät meiltä virvokkeeksi laajan valikoiman drinkkejä tai kylmää olutta, viileämmällä säällä voit Hermanissa nauttia takan äärellä kaakaota. Myös ruokalistamme on tuhti, joten jokainen löytää itselleen jotakin. Täysi vatsa on taattu!
Jos etsit paikkaa, missä voi viettää aikaa kaverien tai perheen kanssa tai yksin, Herman on juuri se oikea paikka! Meillä on viihteeksi lautapelejä, näytämme televisiosta urheilua, ja silloin tällöin talossa käy tiskijukkakin.
Yläkerrassa on kolme majoitushuonetta.
Ravintola Blu Holm sijaitsee Haapsalussa, kylpylähotelli Hestia Hotel Haapsalu Spassa.
Aina tuoreet, puhtaat maut ja värikkäät ruoat – tuloksena on ateria, joka on täynnä kontrasteja, mutta on olemukseltaan rauhallinen ja harmoninen, aivan kuten virolaisetkin. Ravintola Blu Holmin mukavan viihtyisä tunnelma, hyvä musiikki, auringonlaskut ja makumatkat tarjoavat elämyksiä koko perheelle. Tule vain kylään, ravintola kauneimmalla näköalalla odottaa sinua!
Mielenkiintoista tietää: Ravintolan nimi Blu Holm tarkoittaa kaunista näköalaa mantereeseen yhdistyneeseen luotoketjuun – Haapsalun holmiin ja Väike Viikin rantaan.